ÅCF:n uutistoimituksessa lyötiin kevättalvella viisaat päät yhteen, ja päätettiin uusista suuntaviivoista tiedotuskanavien suhteen. Kauden alkaessa on hyvä hetki julkaista uudet internet-taktiikat.
Jo pitkään tiedostettu asia on, että sosiaalisen median kanavat ovat Yön Ritarien kannattajakunnassa selkeästi tehokkaimpia välineitä uutisointiin ja vuoropuheluun. Viimeisen kahden kauden aikana onkin jo tapahtunut vahvaa itseohjautuvuutta toimituksen jäsenistössä, kun raportointi on jo pidempään painottunut Facebookiin, Twitteriin, ja Instagramiin.
Perinteisten www-sivujen jäädessä uutisoinnin osalta tehokkaampien kanavien jalkoihin, on se silti edelleen erinomainen informaatiolähde, ja eräänlainen kivijalka muille internet-palveluille. Jotain, jota odotat googlaamalla löytäväsi.
- ÅCF:n nettisivut säilyvät jatkossakin pystyssä. Sisältö on puhtaasti informatiivinen, tarjoten perustiedot seurasta, joukkueiden yhteystiedot, ja ripauksen historian siipien havinaa.
- Otteluraportit, uutiset, ja tiedotteet julkaistaan jatkossa Facebookissa.
- Liveraportoinnissa Twitterin ylivoima vie mielenkiinnon. Jos matsi jää väliin ja kuumottaa miten pojat kentällä futaa, Twitter auttaa.
- Instagramiin kuvataan kronologista veistosnäyttelyä, kun kameran eteen ja taakse soveltuvat kiiltävähaarniskaiset herrasmiehet antavat parastaan seuran sisäpuolisista saloista.
Futiskevättä toivottaen,
Tietotoimiston Jätkät